Ajatuksia Poimintoja työskentelyprosessista

Äänimaiseman tuottaminen liikkeestä

Aloitimme työryhmän kanssa tulevan teoksemme työprosessin tammikuussa. Tapaamme kaksi kertaa viikossa tutkien erilaisia liikkeen ja äänen tuottamisen tilanteita. Työskentelyn ja tulevan teoksen tutkimuksellisessa fokuksessa on erityisesti improvisoidusta liikkeestä reaktiivisesti tuotettu ääni. Luonnehdin syksyllä työryhmälle työskentelyn lähtökohtaa sanoittamalla haaveeni kyetä olla muusikko ilman soittimellista taitoa ja historiaa. Kysymällä voiko keho olla soitin ja voitaisiinko vuosien kehotyöskentelyn kautta saavutettu taito valjastaa äänen tuottamiseen ja saavuttaa tilanne, missä kehon artikulatiivinen tarkkuus korreloisi äänen/musiikin tuottamisen tarkkuuteen.

Liikkujan kokemusmaailmasta äänen tuottamisen tehtävässä:

Lähdimme liikkeelle tilanteesta missä tekninen ja liikkeellinen tehtävänasettelu harjoitteessa on hyvin puhdas ja yksinkertainen. Tanssija tuottaa liikkuessaan ääntä, joka vahvistetaan lattiaan kytketyn mikrofonin avulla. Ääni vahvistetaan kaiuttimiin ja sitä manipuloidaan yksinkertaisen mikserin efekteillä, esim. kaiuttamalla tai muuten efektoimalla. Kuultu ääni vaikuttaa liikkujaan, pääosin varmasti hyvin intuitiivisesti, joissain tilanteissa hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi liike, jossa raaja putoaa painavana lattiaan tuottaa äänekkään, matalataajuisen kolahduksen. Ääni resonoi kehossa ja syntyy sykli, jossa pudotuksesta synnytetty ääni vahvistaa painon tunnetta kehossa, joka syöttää tanssijalle informaation painavasta, luisesta kehosta. Tämä taas houkuttaa tanssijaa viemään liikettä yhä voimakkaampaan painon pudotukseen ja raajan painon kokemus vahvistuu entisestään. Liikkeestä, sen tuottamasta äänestä ja liikkujan reaktiosta ääneen syntyy eräänlainen symbioottinen sykli, jossa kummatkin vaikuttavat toisiinsa vahvistaen toinen  toistaan toistossa.

Poiminto harjoitusprosessi Villa Lill Kalvikissa tammikuu-15

Poiminto harjoitusprosessi Villa Lill Kalvikissa tammikuu-15

Muusikkouden paine

Harjoitusprosessin aikana olemme tutkineet erityyppisiä liikeimprovisaation tehtäviä yhdistettynä äänen tuottamisen tehtävään, sekä miten eri tehtävänasettelu vaikuttaa liikkujan kokemukseen. Kiinnostava havainto on ollut kokemusten erilaisuus ja tuotetun liikelaatujen laaja vaihtelu.

Puhtaasti äänen tuottamiseen suuntaava tehtävä, on ollut kokemuksellisesti joka kerta problemaattinen. Ääneen keskittyminen vie huomion pois liikkeestä, vaikka liike onkin asetetussa tilanteessa aina ensisijainen, sillä ääntä ei synny ilman liikettä.

Jos tanssijana fokusoin suorituksessa vain äänen tuottamiseen, muuttuu liikkeen tuottaminen jollain lailla vaikeaksi ja ulkokohtaiseksi. Liike jää tavallaan äänen tuottamisen jalkoihin ja koen liikkeen yhtäältä merkityksettömäksi ja toisaalta tavanomaiseksi. Koen tuottavani kehosta liikettä joka ei merkitse minulle mitään, sen ainoa syy on tuottaa ääntä. En myöskään ehdi äänentuoton tehtävältä havainnoida liikettäni enkä siksi myöskään ole liikkeen kanssa läsnä. Samaan aikaan ääneen keskittyminen tuottaa eräänlaisen muusikkouden paineen, joka musiikillisesti harjaantumattomana johtaa kokemukseen ‘huonosta muusikosta’ joka ‘ei pysy rytmissä’, ‘ei tunne instrumenttiaan, eikä hallitse sitä’. Tämä kokemus liittyy osittain lattiamikin arvaamattomuuteen ja tuotetun äänen yksitasoisuuteen. Suora, vahvistettu ääni on hyvin konkreettinen kolahdus, suhahdus, narahdus, joka ehkä manipuloinnin johdosta jatkuu reaaliääntä hieman pidempään, mutta ei sisällä suuria tonaalisia tai rytmisiä variaatioita.

Kun tehtävänasetteluun tuodaan äänen tuottamisen lisäksi mukaan liikkeellinen tehtävä, vaikkapa kehon osan ajattelu tai selkeä katseen ja fokuksen suunta (sisään kehoon-ulos tilaan) helpottuu soittamisen tehtävä huomattavasti. Tanssijana voin kehollisen tehtävän kautta fokusoida rajattuun keholliseen tehtävään. Keskittymällä keholliseen tehtävään onkin yhtäkkiä mahdollista huomioida tarkasti sekä kehossa tapahtuvat jatkumot, että sen suhde tuotettuun ääneen. Kehollinen tehtävä tavallaan ‘vapauttaa’ liikkujan muusikon roolista ja antaa tanssijan luottaa keholliseen tietoon ja intuitoon. Kehollista tehtävää seuratessani anna itselleni vapauden kuulla tuottamaani ääntä ja reagoida siihen assosiatiivisesti edelleen annetun kehollisen tehtävän läpi. Reaktiivinen suhde on elävä, yllättävä ja kiinnostavia kehollisia virikkeitä tuottava ja tuottaa liikkujalle tyydytystä, ei vain kehollisesti, vaan myös auditiivisen musiikillisen horisontin kautta.

Erikoista tässä kokemuksellisuuden erossa on, että ulkopuolinen katsoja ei juuri tätä epämukavuutta ja epätyydyttävyyttä puhtaasti musiikillisen fokuksen tehtävässä juuri koe. Liikkeen ja muusikin reaktiivinen suhde tuottaa katsojassa samanlaisia assosiatiivisia tulkintoja kuin liiketehtävän harjoitteessa. Katsojalle ei siis tunnu olevan väliä onko liikkeen tuottaminen tanssijalle tyydyttävää vai ei.

Liikkeen lukeminen, katsojan tulkinta:

Yksinkertainen tilanne äänen ja liikkeen reaktiivisesta vuorovaikutuksesta on hyvin abstrakti lähtökohta liikkeelle. Sen tuottamisessa ei ole ollut mitään temaattista tai tarinallista ilmaisullista tehtävää. Emme siis ole pyrkineet ilmaisemaan mitään temaattista tai ymmärtämistä vaativaa sisältöä. Liikkumisen tehtävä on puhtaudessaan ollut riittävä ilmaisullinen taso. Liike itse, ilman temaattista taustaa on riittävä.

Kiinnostavaa tässä hyvin liikelähtöisessä abstraktissa ilmaisussa on katsojan tulkinta liikkeestä. Yksikertaisella efektilaitteella manipuloitu liikkeestä vahvistettu ääni on hyvin maisemallista, mahdollistaen erilaisia tilallisia assosiaatioita ja tulkintoja. Pyyhkäisevästä lattiaa sivelevästä liikkeestä syntyy kaiutettuna suhiseva, päällekkäisten sihinöiden äänimaisema, joka ‘kylmyydessään’ luo avaran laajan tilan tunnun. Luotu äänellinen tila johdattaa katsojan assosioimaan kokemiinsa samantyyppisiin akustisiin tiloihin, vaikkapa uimahalliin. Äänen assosiatiivisuus taas johdattaa katsojan liikkeen tulkintaa ja tanssijan tuottama lattian pinnassa sivelevä liike saattaa tuottaa tulkinnan kellunnasta tai liikkeestä vedessä, vaikka atnssija ei tarkoituksellisesti sitä hae. Epämusiikillinen, lähinnä maisemallinen ja tilallinen ääni siis antaa katsojalle eräänlaisen tulkinnan vapauden lukea liikettä oman kokemusmaailmansa kautta.

Joitakin Poimintoja wip-esitys 28.1.

Joitakin Poimintoja wip-esitys 28.1.

Tutkimuksen suhde Heideggerin epävarsinaiseen ja varsinaiseen olemiseen

Näistä huomioista kummuten jäin pohtimaan tutkimuksemme suhdetta sakalaisen filosofi Martin Heideggerin epävarsinaisen ja varsinaisen olemisen käsitteisiin. Äänen tuottamiseen fokusoivassa harjoitteessa tanssijan tyydyttymätön olo tuntuu viittaavaan Heideggerin epävarsinaisen olemisen tasoon. Liikkuja fokusoidessaan tuottamaansa ääneen alkaa tahtomattaankin kuuntelemaan ‘soittamistaan ‘ musiikkina ja arvioimaan sitä onnistumisen ja epäonnistumisen tasoilla. Liikkuja alkaa soittamisessaan pyrkiä laadukkaampaan, tarkempaan instrumentin hallintaa, joka tässä tapauksessa on melko epätarkka instrumentti ’kehon liike lattialla’ ja analysoi soittamistaan yleisin musiikillisin määrein, kuten tonaliteetin soinnukkuus, rytmikuvion jatkumo, sen tarttuva seurattavuus tai intensiteetin vaihtelevuus. Tämä analyysin ja arvioinnin tasolla toteutuva äänen tuottaminen on tutkintani mukaan epävarsinaista olemista. Tämä epävarsinaisen olemisen taso tuntuu siirtyvän myös liikkeeseen. Tanssijan suhde omaan liikkumiseen on arvottava ja analyyttinen. Oman sisäisen kuuntelun taso tuntuu puuttuvan liikkumisesta lähes kokonaan. Liikkuja pyrkii teoillaan viihdyttämään itseään ja katsojaa ja samlla täyttää mielensä huolella liikkeen sopivuudesta tuotettuun ääneen. Päällimmäisenä on huoli suorituksesta; tulkinnanvarainen ‘ymmärrettävyys’ ja puhdas arviointi hyvä-huono, kiinnostava-epäkiinnostava akseleilla.

Kun tehtävässä on mukana liikkeeseen suuntautuva taso, antaa improvisatorinen tehtävän rajaus tilaa havainnolle ja olla läsnä tilanteessa myös varsinaisella tasolla. Tanssija kuuntelee sisäistä ääntää, reflektoi liikettään ja tuotettua ääntä intuitiivisesti oman kokemuksensa kautta, arvottavan arvioinnin jäädessä taustalle. Tällainen läsnäolo varsinaisen olemisen tasolla tanssi-improvisaatiossa on hyvin tyydyttävä ja yleisesti tanssijoiden tavoittelema tila. Se mahdollistaa hyvin herkkävireisen kehon kuuntelun ja sen intoimien impulssien seuraamisen, jolloin myös syntyvä on liike on liikkujalle mielenkiintoista ja joka kerta uuden kehollisen hetken löytämistä. Syntyvä liike sekä siitä aukeava äänimaailma on lahja sekä liikkujalle, että katsojalle.

Tammikuussa 2015

Koreografi Hanna Pajala-Assefa

Työryhmä:

Koreografi – tanssija Hanna Pajala-Assefa  Koreografinen assistentti – tanssija Karolina Ginman Muusikko Abdissa Assefa Muusikko – äänisuunnittelija Aki Päivärinne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s