Erään rakkauden historian kritiikkejä

Julkaistu Helsingin sanomat 29.9.2013

Arvio

Koreografi ja muusikko tanssivat omaa tarinaansa

Hanna Pajala-Assefa ja Abdissa Assefa kurottavat toisiaan kohti.
Hanna Pajala-Assefa ja Abdissa Assefa kurottavat toisiaan kohti. Kuva Tanja Ahola
Erään rakkauden historia. Kantaesitys Zodiakissa.
Koreografia Hanna Pajala-Assefa, musiikki Abdissa Assefa, äänisuunnittelu Aki Päivärinne, dramaturgia Anna Viitala, valosuunnittelu Anna Pöllänen, lavastus Petri Eskelinen. Esiintyjät Hanna Pajala-Assefa ja Abdissa Assefa.

Erään rakkauden historian lähtökohdat ovat hyvin henkilökohtaiset. Koreografi Hanna Pajala-Assefa esiintyy yhdessä miehensä, muusikko Abdissa Assefan kanssa ja tuo Zodiakin näyttämölle oman parisuhteensa. Rakkaus muuttaa muotoaan, taipuu ja katoaa välillä näkyvistä.

Vaimo lähestyy miestään kuromalla punaista köyttä ympärilleen. Mies vapauttaa hänet. Mies soittaa rumpuja, vaimo katosta roikkuvia bambuja. Abdissa Assefan liikkeissä on samanlaista hapuilua kuin vaimon soitossa.

Esityksessä nojataan ja tuetaan, tehdään kauniita kurotuksia, jollaisia tehdään kohti sitä tärkeintä ihmistä. Mukana on myös kilpailua, ikävästi vihlaisevia riitasointuja ja repeämiä.

Näyttämön keskellä liehuva vaalea, valoa heijasteleva verho liehuu purjeena, rauhanmerkkinä, liinana, jolla heilutetaan hyvästejä. Se symboloi rakkauden muuttuvaa olomuotoa, se on verho tai kalvo, joka estää näkemästä toista, mutta antaa myös suojaa.

Pariskunnan kohtaamisissa on tunneherkkyyttä, jonka äänisuunnittelu laajentaa milloin eri puolilta pulpahteleviksi huokauksiksi, milloin vahvaksi äänimassaksi.

Erään rakkauden historiassa kaikki soi – sydämen äänet, iho, lattia ja rummut. Yhteneväisyyksiä näyttämön etiikasta väitelleen Pauliina Hulkon pohdintoihin voi nähdä esityksen hauraan viehättävässä materiaalisuudessa.

Arkuuden paljastaminen ja voittaminen luovat eleganssia.

Dramatiikan ja julistuksen kaihtamisessa piilee Erään rakkauden historian etiikka.

Maria Säkö

* * * * *

Erään rakkauden historia

Erään rakkauden historia

Tanssitaiteilija Hanna Pajala-Assefa luo rakkausrunon näyttämölle. Kuva: Tanja Ahola

Uuden tanssin keskus Zodiakissa esitettävä Erään rakkauden historia on samaan aikaan tanssiesitys, konsertti ja elävä runo. Näyttämöllä runo muuttuu näkyväksi tanssija, koreografi Hanna Pajala-Assefan ja muusikko, säveltäjä Abdissa Assefan samantahtisen hengityksen voimasta.

Yksityisestä yleiseen

Teos on herkkä rakkauden ja parisuhteen kuvaus, joka liikkuu saumattomasti yksityisestä yleiseen ja takaisin omaan salattuun sopukkaansa.

Harvoin ei tanssiesityksen haluaisi loppuvan. Erään rakkauden historia tiivistää tunnelmaansa minuutti minuutilta ja imee yleisön aina vain tiukemmin ja tiukemmin sisäänsä. Lopun intiimi halaus on voitto, jossa pari toisiaan tukien voi todeta: me teimme sen. Yleisölle kohtaus on pieni kurkistus johonkin salattuun, yksityiseen maailmaan, josta loppujen lopuksi voimme ulkopuolisina kokea vain hippuja. Siksi loppukohtaus voisi jatkua ikuisuuksiin.
Toivottavasti se jatkuukin, yksityisessä maailmassa, jonka nämä kaksi esiintyjää kietovat ympärilleen kuin kuplan.

Tekijöiden tarkoitus on ollut laajentaa rakkauden ajatuksia yksityisestä yleiseen, mutta en tiedä, toimisiko teos aivan yhtä hyvin, jos näyttämöllä ei esiintyisi aviopari tai jos en tietäisi heidän olevan pari. Tieto on voimaa, ja näiden kahden varovasti tunnustellessa toistensa taiteenaloja myös yleisö kokee parisuhteen ylä- ja alamäet.

Katseen kohteena

Teoksen käsiohjelmassa Pajala-Assefa kertoo ajatuksen teoksen luomisesta muusikkomiehensä kanssa syntyneen monen tuttavapariskunnan eroilmoituksen jälkeen. Miksi niin monet vuosia toisiaan rakastaneet ja yhdessä eläneet ihmiset kasvavat erilleen?

Aina toiseen ei jaksa keskittyä, vaan omat jutut vievät keskittymisen. Ehkä toista ei kuunnella, ei katsella. Yleensä esiintyjien kohdalla puhutaan yleisön katseesta ja katseen kohteena olemisesta. Mutta mitä on olla puolisonsa katseen kohteena? Muuttuuko se vuosien varrella? Ehkä alussa on ihastuminen, jolloin toista katsotaan ruusunpunaisten sydämien läpi. Mutta entä myöhemmin?

Kiinnostavasti pari jättää tilaa pohdinnalle, katseen näkemiselle ja kohtaamiselle. Ja näyttämöllä Abdissa Assefa katsoo ja kuuntelee, jopa soittaa vaimoaan.

Muusikko myös lähtee mukaan tanssiin, toisen taitoon. Luottamus liikkeessä riemastuttaa ja naurattaa. Tätä jokainen meistä varmasti toivoo: että olisi joku, johon nojata. Ja että on joku, jonka vähän erilaisia kiinnostuksen kohteita voi opetella, ja joka opettelee minun juttujani.

Sara Nyberg – 03.10.2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s